Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Minusta on jokseenkin käsittämätöntä, että poliittista nuorisotoimintaa tuetaan veronmaksajien rahoilla. Tukien jakoperusteet ovat - yllätys yllätys - varsin poliittisia. Tällä kertaa arvonnassa toimi virallisena valvojana Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki. Tukiarpajaisissa voittivat mm. Piraattinuoret, jotka saivat tukea 7000 euroa. Kiva juttu sinäällään Piraattinuorille, ei siinä mitään,...
Hallitus ilmoitti tänään toteuttavansa niin sanotun solidaarisuusveron. Virallinen tarina - asian näkyvä puoli on se, että rikkaiden verotus kiristyy. Näkymättömäksi sen sijaan useimmilta jää, että todellisuudessa rikkaiden verojen kiristys on poissa kaikilta suomalaisilta, erityisesti töitä tekevältä keskiluokalta. Monet kommentoijat (esimerkiksi Paavo Niskanen Turun Sanomissa 28.2.2012...
Markkinatalouden sanotaan perustuvan oletukselle ikuisesta talouskasvusta. Käytössämme on kuitenkin vain rajallinen määrä luonnovaroja ja tämän vuoksi ikuinen talouskasvu ei ole mahdollista, eikä markkinatalous täten ole hyvä järjestelmä. Näin kuuluu eräs yleinen ja virheellinen perustelu markkinataloutta vastaan. Tämä yleinen perustelu rakentuu kahden väärinkäsityksen varaan: 1)...
Koron perimisen oikeutusta on etsitty aikojen alusta lähtien. Toiset uskovat yhä, että koron periminen on väärin ja koroilla elävät ovat mitään tuottamattomia, toisten työstä eläviä loisia. Joten mitä on korko, miksi sitä saisi periä ja ovatko korolla elävät todella loisia? Aristoteles kirjoitti vuonna 350 eaa, että vihatuin ihminen - ja syystä - on se, joka tekee rahaa rahalla. Raha,...
Kreikan kriisin aiheutti liian suuret valtion menot ja erityisesti liikaa kasvanut julkinen sektori. Näen kriisille vain yhden pitkällä aikavälillä kestävän ratkaisun ja myös suomalaisten olisi syytä syventyä asiaan, koska olemme matkalla Kreikan viitoittamalla tiellä. Tausta Kreikan talouskriisin siemenet kylvettiin vuonna 1993, jolloin Panhelleeninen sosialistiliike eli...
Aikaisemmin näytin, että rikkaat maat ovat kapitalistisempia kuin köyhät. Seuraava kysymys on: Onko tämä vain sattumaa, vai ovatko rikkaat maat rikkaita juuri kapitalismin vuoksi? Kyse ei ole mistään sattumasta vaan siitä, että kapitalismi johtaa vaurauteen - ja kyllä, voin todistaa sen! Tämä kirjoitukseni on jatkoa Kapitalismi luo hyvinvointia – ja voin todistaa sen! -kirjoitukselleni,...
Mitä kapitalistisempi maa on, sitä vauraampia sen kansalaiset ovat (kyllä, myös köyhät), he elävät pidempään ja ovat onnellisempia. Kapitalistisimmat valtiot ovat myös vähemmän korruptoituneita, vähemmän sotaisia ja myös poliittisesti vapaampia. Haluaisin aloittaa tunnustamalla, että olen ollut arvoliberaali vasemmistolainen. Kyllä, nuorempana kannatin rikkaiden verojen nostamista,...
Mikäli palkkasi on 2000 euroa kuukaudessa (brutto), maksat siitä valtiolle suoraan noin 40 % veroina ja verojen kaltaisina maksuina. Tuloveroasteesi on 22 % mutta muut veroluonteiset maksut nostavat valtion osuuden noin 40 prosenttiin. Ja kun käytät näitä rahojasi johonkin, joudut maksamaan valtiolle vielä lisää ja tämän seurauksena palkastasi päätyy yli puolet valtiolle. Ei ihme jos sinusta...
Valitettavan moni ihminen uskoo, että kapitalismi johtaa vaurauden keskittymiseen harvojen käsiin. Aivan kuin kapitalismiin olisi sisäänrakennettu taipumus päätyä tilanteeseen, jossa muutama suurkapitalisti omistaa kaiken. Tämä harhaluulo on mahdollista korjata mikäli tutkimme avoimin mielin aiheeseen liittyviä empiirisiä faktoja ja loogisia lainalaisuuksia. Kapitalismi tarkoittaa...
2000-luvun lopulla Yhdysvaltojen asuntomarkkinat romahtivat ja se sysäsi liikkeelle uuden, maailmanlaajuisen pankkikriisin. Tämänkin kriisin yhteydessä on syytetty markkinoiden vapauttamista. Mutta synnyttikö markkinoiden vapauttaminen kriisin vai oliko taustalla jotain aivan muuta? Jotta voisimme arvioida mistä Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt pankkikriisi johtui, meidän pitää ensin...
1980-luvun lopulla Suomea vavisutti ennenkokematon pankkikriisi. Noin kolmekymmentä vuotta tämän jälkeen, 2000-luvun lopulla Yhdysvaltojen asuntomarkkinat romahtivat ja se sysäsi liikkeelle uuden, maailmanlaajuisen kriisin. Molempien tapahtumien yhteydessä on syytetty markkinoiden vapauttamista näistä ongelmista. Mutta mitä todella tapahtui ja miksi? 1980-luvulla Suomessa alettiin ymmärtää...
Blogikirjoitukseni on tällä kertaa sarjakuvan muodossa. Oheinen sarjakuva kertoo St. Msilaicosin saareesta. Vaikka saari on kuvitteellinen, itse tarina perustuu valitettavan paljon tositapahtumiin. Voit lukea sarjakuvan klikkaamalla tästä: http://www.jouniflemming.fi/images/mainoskuvat/StMsilaicosin_Saari.jpg (Mikäli linkki ei toimi, tai kuva ei näy oikein, voit lukea sarjakuvan myös...
Trond Berntsen toimi vartijana Utøyan saarella Norjassa 22. heinäkuuta kun Anders Breivik ampui hänet ja 68 muuta ihmistä. Tämä ampumavälikohtaus on jälleen herättänyt keskustelua aselakien tiukentamisesta. Mutta onko aseiden saatavuuden rajoittaminen itse asiassa osa ratkaisua vai osa ongelmaa? Tähän kirjoitukseeni liittyy oheinen kuva (minkä voi katsoa täysikokoisena tästä linkistä)....
On ollut masentavaa seurata keskustelua euromaiden tukipaketeista. Annetaanko tukea, kenelle, millä ehdoin ja kuinka paljon. Miksi kukaan ei kysy tärkeintä kysymystä: Mistä euromaiden rahoitusvaikeudet ja velka johtuu? Kyseessä ei ole kapitalismin tai rahatalouden kriisi vaan sosialismin. Ja lisää on tulossa. Suurin osa maailmasta on ajautunut 1900-luvulta lähtien syvälle...
Perussuomalaisia on viime kuukausina verrattu natsipuolueeseen. Vertaus on mielenkiintoinen, koska se sopii yllättävän moneen suomalaispuolueeseen - natsit nimittäin kannattivat hyvinvointivaltiota. Kollektivismia, sosialismia ja ihmisten vapauden rajoittamista yhteisen hyvän nimissä kannattaa Suomessa pelottavan moni vaikka historia on täynnä esimerkkejä tämän tien tuhoisasta päämäärästä....
Jouni Flemming
Turku
Muut
http://www.jouniflemming.fi - http://www.edistyspuolue.fi/
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?