*

Yritysverotus tulee lopettaa, koska yritykset eivät edes maksa veroja

Jotkut vaativat yritysverojen nostamista, koska monet yrityksethän tekevät jättivoittoja. Toiset muistuttavat, että yritykset luovat työpaikkoja, joten yritysverojen lasku nostaisi työllisyyttä. Sen sijaan sitä, että yritykset eivät tosiasiassa edes maksa veroja, ei juuri kukaan tunnu ymmärtävän.

 

Väitän siis todellakin niin, että yrityksiä ei voi verottaa. Perustelen väitteeni sillä, että ainoastaan ihmisiä voi verottaa. Vain ihminen - yksilö - on taloudessa toimiva yksikkö. Kaikki muut tahot, kuten yritykset, yhteisöt, säätiöt ja niin edelleen, ovat pohjimmiltaan vain ihmisten välisiä sopimuksia.

 

 

Toki yrityksen nimissä olevalta pankkitililtä voidaan siirtää rahaa valtion pankkitilille ja kutsua tätä veroksi. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita, että yritys maksaisi nämä verot. Nimittäin mistä nuo rahat tulevat yrityksen tilille ja mihin kaikkeen tämä rahan siirtäminen vaikuttaa?

 

Kaikki rahat verojen maksuun tulevat lopulta ihmisten taskuista, tämä pätee myös yritysveroihin. Yritysverojen tapauksessa mahdollisia verojen maksajia on siis kolme:

 

1. Yrityksen asiakkaat
2. Yrityksen työntekijät
3. Yrityksen omistajat

 

Yrityksen asiakkaat maksavat yritysverotuksesta korkeampien tuotteiden ja palveluiden hintojen muodossa, tai niiden heikompana laatuna. Tämä johtuu siitä, että ilman yritysveroja yritys voisi kilpailla asiakkaista laskemalla hintojaan vähintään yritysveroja vastaavan määrän, eikä tämä pienentäisi sen voittoja. Päinvastoin, tämä voisi lisätä sen voittoja, mikäli se näin tehdessään saisi enemmän asiakkaita ja saisi suuremmalla tuotantomäärällä lisää tehokkuutta.

 

Yritysvero voi langeta kokonaan tai osittain myös yrityksen työntekijöiden mkasettavaksi. Työntekijät maksavat yritysverotuksesta matalamman palkan muodossa. Tämä on selvää, sillä jos yrityksellä on varaa maksa työntekijöille tällä hetkellä palkkoina X euroa kuukaudessa ja tämän päälle valtiolle yritysveroa Z euroa, yritys voisi yhtä hyvin maksaa työntekijöille suoraan X+Z euroa kuukaudessa. Toisin sanoen, työntekijä häviää yritysverojen vuoksi joka kuukausi yritysverotusta vastaavan osuuden keinotekoisesti lasketun palkkansa vuoksi.

 

Se, kuinka suuri osuus yritysveroista on siirtynyt yrityksen asiakkaiden maksettavaksi ja kuinka suuri osuus työntekijöiden maksettavaksi vaihtelee tapauskohtaisesti.

 

Asiakkaiden ja työntekijöiden lisäksi myös yrityksen omistajat voivat olla yritysverojen maksajia. Omistajat maksaisivat yritysverotuksen pienempinä voittona eli pienempänä korkona sijoittamalleen pääomalle.

 

Yritysten omistajien verottaminen saattaa kuulostaa hyvältä idealta mutta sekään ei ole oikotie onneen. Ensinnäkin, ketkä ovat suurimpia yritysten omistajia Suomessa? Suurimpia yritysten omistajia ovat eri eläke- ja vakuutusrahastot, sekä yksityiset sijoitusrahastot. Eli verottamalla näitä yritysten omistajia, verotamme käytännössä katsoen nykyisiä ja tulevia eläkeläisiä ja nostamme tavallisten ihmisten vakuutusmaksuja. Yksityisten sijoitusrahastojen omistajia puolestaan ovat enimmäkseen keskituloisia, töissä käyviä ihmisiä.

 

Toiseksi, yritysten omistajien verottaminen on muutenkin vaikeaa, sillä yrityksen omistajat haluavat - aivan kuten monet muutkin - maksaa mahdollisimman vähän veroja. Yrityksen omistajat ovat kuitenkin sellaisessa asemassa, jossa he voivat jättää verojaan maksamatta eli siirtää yritysveroja mahdollisimman paljon yrityksen asiakkaiden ja työntekijöiden maksettavaksi. Tämä on tietysti yrittämisen kannalta hyvä asia, sillä mikäli yritysverot todella jäisivät omistajien maksettavaksi, tämä kannustaisi sijoittajia viemään loputkin pääomansa pois Suomesta.

 

Kun ymmärtää edellä kertomani seikat voi nähdä savuverhon taakse ja nähdä, että yritysverotus on pohjimmiltaan poliitikkojen käyttämä silmänkääntötemppu. Tällä tempulla he uskottelevat äänestäjilleen, että hyvinvointivaltiota rahoitetaan joidenkin kasvottomien suuryritysten satumaisista rikkauksista. Todellisuudessa nämä, kuten kaikki verot, lankeavat aivan tavallisten suomalaisten maksettaviksi, tavalla tai toisella.

 

Näistä syistä ehdotankin, että Suomesta poistettaisiin yritysverotus kokonaan. Tällainen järjestelmä on käytössä esimerkiksi Virossa, jossa veroja maksetaan vasta kun rahaa siirretään pois yrityksestä osinkojen tai palkkojen muodossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

Tämä on sellaista pitkää matikkaa, joka
ei ole koskaan muuttunut kirjoittamaasi
kummemmaksi. Ollut ja on aina oleva.

Vain lyhyenmatikan inimisiä on siinnyt
rutkasti lisää.

Yritysverotus on silmänkääntötemppu siinä
missä J. Kataisen istuminen veronmaksajien
persiellä €uro-uskovaisten noitaroviolle,
itse siitä kipua tuntematta.


█║▌│█│║▌║││█║▌║▌║
H a r m a a s u s i ™ 2 0 1 2

Jorma Kassinen

Yksi asia tärkeä kohta tässä on.

"3. Yrityksen omistajat"

Suomalaiset ovat omaisuudella mitattuna länsimaiden köyhin kansa.
Meillä pääomaa ei juuri ole.

Aika iso osa omistuksesta on ulkomailla.

Käyttäjän JouniFlemming kuva
Jouni Flemming

Jos näin on, yritysverojen poistaminen olisi oiva apu tähän ongelmaan, sillä se houkuttelisi Suomeen lisää pääomia ja uusia yrityksiä.

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

Tätähän juuri Euroopassa pelätään: valtiot verokilpailevat kuulemma itsensä hengiltä.

Käyttäjän JouniFlemming kuva
Jouni Flemming

>Tätähän juuri Euroopassa pelätään: valtiot verokilpailevat kuulemma itsensä hengiltä.

Kilpailu on joillekin, lähinnä talouden sääntelijöille, vaikea asia. Toisaalta he haluavat kilpailua, sillä liian pieni määrä kilpailua tarkoittaa monopoleja. Toisaalta, liian suurta määrää kilpailua he kutsuvat "kilpailemiseksi itsensä hengiltä".

Eihän kilpailua voi koskaan olla liikaa kuluttajien näkökulmasta. Mitä enemmän kilpailua, sen enemmän kuluttajilla on valinnanvaraa.

Suuri määrä kilpailua myös pitää huolen siitä, että yritysten voittomarginaalit eivät kasva jättisuuriksi.

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

En siis sano, että olisi huono asia, että yritysveroilla kilpaillaan ja että valtiot ajaisivat itsensä alas. Tilannehan ei ainoastaan ole *kuin* mafiosot kilpailisivat itsensä hengiltä alentamalla suojelurahaa, vaan se on täsmälleen niin. Oikeastaan pahempi: niin yrittäjiä kuin muitakin kunniallisia kansalaisia ei ainoastaan moralisoida yrityksestä suojella omaa omaisuuttaan, vaan siitä pyritään tekemään laitonta. Mafiosojen toiminta on silti kertaluokkaa humaanimpaa: he eivät edes teeskentele olevansa rehellisiä toimissaan, eikä heiltä täydy pyytää lupaa esimerkiksi elinkeinon harjoittamiseen.

Jos mietitään blogin johtoajatusta, niin olisiko edes olemassa yrityksen veroastetta, jolla työntekijä voisi minimoida verojaan? Ajatus olisi, että ansiotyön sijasta työntekijä tarjoaisi täsmälleen samaa palvelua jollekin firmalle yrityksen muodossa ja maksaisi itselleen palkkaa ja valtiolle pakolliset eläkemaksut ja itse vielä omat ansiotuloveronsa.

ulf fallenius

Ei koske pienyrittäjää joka maksaa aina veroja ja liikaa.

Susanna Kinnunen

Suurten yritysten verotusta voisi myös kiristää nostamalla alvia. Siihen ei auta voittojen kikkailu ulkomaille. Eikö alvipetokset ole enemmän pienten touhuja?

Ylipäänsä pienten yritysten veroprosenttia pitäisi keventää koska yrityksiä tarvitaan talouden veturiksi.

Käyttäjän akv kuva
Alpi Virtanen

Tämäkään temppu ei tee muuta, kuin nostaa loppuhintoja. Kun numeroita yrityksissä pyöritellään, alv lisätään viimeisenä "juuri ennen hintalappujen tulostamista".

Hyvin usein tulee ihmetelleeksi, miten tällä niin kutsutulla hyvinvointivaltiolla on niin suuri kannatus kansan parissa? Syy täytyy löytyä siitä, että aika merkittävä osa oikeasti maksupuolella olevista kansalaisista luulevat olevansa saama puolella tai ainakin hyvin lähellä nollaa. Esimmäinen huijaus tulee vastaan jo duunarin palkkakuitissa, josta ei selviä tekemänsä työn todellinen hinta ja piilotettu osa on nimenomaan veroluonteista rokottamista. Illuusiota "kohtuullisesta" verotuksesta (verokortti) aletaan luomaan jo ennen kuin palkka on edes tilillä.

Käyttäjän JouniFlemming kuva
Jouni Flemming

Miten korottaisit suurten yritysten veroja, eli miten käytännössä katsoen määrittelisit mikä on suuri yritys ja mikä ei ole? Miten vältät sen, että suuret yritykset pilkkoisivat itsensä pienempiin paloihin tätä veroa kiertääkseen?

Sekä tietysti, miksi haluat talouden veturiksi pieniä yrityksiä, eivätkö suuret yritykset olisi parempia vetureja?

Käyttäjän mikaisomaa kuva
Mika Isomaa

Veroja on vissiin kahdenlaisia: tarkoituksenmukaisia ja oikeudenmukaisia. Ensimmäisestä tyypistä katsotaan olevan yhteistä hyötyä ja jälkimmäisellä tarkoitan rangaistusluontoisia sakkoja kaikkia tahoja kohtaan, jotka ovat näennäisesti rikkaampia kuin tarkastelija.

Yritysten katsotaan olevan rikkaita, kasvottomia entiteettejä, jotka tappavat itsensä ja ihmiskunnan sukupuuttoon louhimalla kaikki maapallon resurssit ja muuttamalla ne tuotteiksi.

Yritysten verottamista pidetään oikeudenmukaisena siihen saakka, kunnes jokaisella suomalaisella on oma Y-tunnus.

Sitä pidetään myös tarkoituksenmukaisena niin kauan kuin on mistä ottaa ja kukaan ei valita.

Pekka Heliste

Yritystukien vuoksi yritysverotus on itse asiassa negatiivista eli palkansaajat subventoivat yritystoimintaa

Susanna Kinnunen

Tarkoitat varmaan, että yritykset maksavat veronsa pääasiassa työntekijöiden sivukuluina ja alveina.

Mutta ei sekään pidä täysin kutinsa. Pienyrittäjiä verotetaan armottoman kovaa.

Pekka Heliste

Pienyrittäjän verotus on hieman lievempi kuin vastaavan tuloisen palkansaajan .
Sen lisäksi palkansaajat maksavat n 20 % yrittäjien ja 80 % maatalousyrittäjien eläkkeistä

Käyttäjän JouniFlemming kuva
Jouni Flemming

Yritystuet on tosiaan toinen silmänkääntötemppu, joka yritysverojen lisäksi tulisi lopettaa.

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

En nyt oikein ymmärrä miten tuo kommentti pitäisi lukea.

Jos otetaan ihan fiskaalisesti niin:
"Valtion yritystuet ovat paisuneet ja ovat jo neljä prosenttia valtion menoista" [Yritystuet tappavat talouden - Tekniikka&Talous, 2010]
"Yhteisöveron osuus valtion verotuloista: 9.3%" [budjetti.vm.fi, 2011]

Eli kyseessä olisi täysin totuudenvastainen väittämä.

Mutta jos sen haluaisi lukea ajatuksella, että se on totta, niin silloin pitäisi ajatella, että subventoinneilla ja yritystuilla ei ole mitään eroa sen kanssa, että valtio sattuisi ostamaan yrityksiltä palveluja. Lopputuloksen kannalta varmaan ei olekaan, koska silloin yrityksen tulot eivät ole markkinaehtoisia.

Ehkä olemme sittenkin löytäneet yhteisen sävelen: valtion ei pitäisi verottaa palkan"saajia", ei tukea yrityksiä suoraan, eikä ostaa yrityksiltä palveluja.

Silti kun tuon kommentin lukee, siitä ei jää suoraan jäljelle ajatusta, että haettaisiin niinkään syyseuraussuhteita, kuin syyllisiä.

Markku Laaksonen

"Virossa, jossa veroja maksetaan vasta kun rahaa siirretään pois yrityksestä osinkojen tai palkkojen muodossa".

Kai Virossa yrityksen palkat ovat kuluerä kuten meilläkin, josta maksetaan sotumaksu ja työntekijä maksaa normaalisti tuloveron. Vasta kun yrityksestä maksetaan ulos jotain (osinkoja) menee vero.

Viron malli on hyvä, se tukee yritysten perustantaa ja työllistämistä erityisesti PK-sektorille, suuryritykset, joilla on kansainvälisiä emo/tytäryhtiöitä, maksimoivat veroetunsa sääädösten puitteissa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Lähdetäänkö siitä kysymyksestä,että minkä tahon sitten pitäisi maksaa veroja ja minkä puolesta?

Käyttäjän JouniFlemming kuva
Jouni Flemming

Kuten kirjoitin, ainoa taho, joka ylipäänsä voi maksaa veroja ovat ihmiset. Joten vastauksena kysymykseesi: ihmisten tulee maksaa veroja. Veroja luonnollisesti maksetaan valtion kulujen kattamiseksi. Minusta valtion rooli on tarjota vain tietyt peruspalvelut (lähinnä ns. julkishyödykkeet), sekä haittaverottaa negatiivisia ulkoisvaikutuksia.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Tiet ovat pitkälti yrityksiä varten olemassa tässä maassa. Kuinka paljon sitten haluaisit nostaa nyt näiden ihmisten veroja jotta sama summa saataisiin kasaan mitä nyt saadaan? Toki tietysti pitkälti nämä verot siirtyisi vain palkallisten maksettavaksi.

Nämä samat palkalliset myös maksaisivat ylikansallisten yritysten puolesta kaikki kulut mitä kyseinen lafka aiheuttaa tälle valtiolle. Melko reilun oloista? Vai pitäisikö ottaa yrityksille jokin käyttömaksu,ainiin..sekään ei käy koska yritys ei maksa mitään se vain tuottaa omistajilleen,vaikka omistajat eivät olisi edes tässä maassa.

Tietysti on mukava heittää tällainen juttu ja sanoa perään,että "minusta valtion ei pidä sitä ja tätä". Kuitenkin tilanne on nyt toinen ja valtiolla on vielä velkaakin hieman jäljellä.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Yritysvero voidaan poistaa, mikäli yritykseltä poistetaan juridisen henkilön status. Ellei sitä statusta poisteta, niin yritystä tulisi verottaa kuten luonnollista henkilöä, progressiivisesti.

Käyttäjän JouniFlemming kuva
Jouni Flemming

Eli haluat verottaa yrityksen työntekijöitä ja asiakkaita tupla-progressiiviesti, ensin ansiotuloina ja vielä korottamalla progressiivisesti tuotteiden hintoja ja laskemalla progressiivisesti palkkoja?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kuitenkin meni hieman väärin tuo juttusi blogissa "Vain ihminen - yksilö - on taloudessa toimiva yksikkö." Kuitenkin yritys voi ottaa lainaa ja silloin se on minusta taloudessa toimiva yksikkö. Tehdään siten,että vain yrityksen omistaja voi ottaa lainaa yrityksensä puolesta ja vastuu on kokoajan sillä/niillä omistajilla. Eli ei mitään vastuiden siirtoa Oy muodossa enään.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

"verottaa ... tupla-progressiiviesti"

Niin tai tripla- tai quadrableprogressiivisesti. Riippuu kuinka pitkän ketjun haluaa laatia. Tuloista menee veroa, jäljelle jäävällä osalla ostaa jotain, josta menee veroa, loppuosa hinnasta koostuu palkoista ja muista kuluista joista niinikään menee veroa, näillä palkoilla tuotetta myyvä ostaa toista tuotetta josta siitäkin menee veroa ja sama kierros vaan jatkuu ja jatkuu...

Pointtini on se, että talouden toimijoita tulee kohdella tasapuolisesti. Oli kyseessä sitten luonnollinen (ihminen) tai luonnoton (yritys) toimija. Yritykselle nykyisessä talousjärjestelmässä annettu rooli on hieman epätasapainossa. Oikeuksia kyllä on, mutta ei käytännössä vastuuta.

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

Ei Vellu. Jutun ydin täsmälleen oikein. Millään yrityksellä ei ole omaa tahtoa. Yksikään yritys ei ota velkaa omistajan tietämättä.

Voidaan kuitenkin ottaa myös toinen perspektiivi verotukseen ja huomata, ettei yksikään ihminen saa palkkaa ilman yritystä. Valtion palveluksessa olevien ihmisten palkan ja yrityksen välissä vain on yksi väliporras enemmän.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Aki,no johan tartuit tärkeään kohtaan.. :)

Käyttäjän OlliMaunoMontonen kuva
Olli Mauno Montonen

Tässäpä nuoren yrittäjän tiivistetty näkemys:

* Yritys- ja yhteisövero on ehkä oikeudenmukaisin maksu mikä yritykseen kohdennetaan, koska sitä maksetaan tuloksesta. Sen poistaminen ei lisää investointihalukkuutta, koska silloinhan voi tehdä tulosta yhtiölle ilman veroja jolloin se lisää halua kotiuttaa tehdyt voitot yhtiön tilille. Sen sijaan kaikki muut maksut mitä yritykseltä peritään ennenkuin on euroakaan tienattu lähentelee mielipuolisuutta. Siitä, että kuinka paljon nettotulosta menee valtiolle voidaan kiistellä loputtomiin. Jos ei asu suomessa ja vetää rommikolaa riippukeinussa niin siitä ei valtio paljon hyödy, mutta jos asustelee täällä ja viettää suhteellisen normaalia elämää niin merkittävä osa tuloista palautuu valtion kassaan. Eli en siis väitä, että yritysveron poistaminen olisi välttämättä väärin, mutta ymmärrys/perusteet ontuu.

* Kommenteissa heitettyä verovapaata osinkoa ei tietysti ole olemassakaan mikäli yrityksen kotipaikka on Suomi, koska osinkoa voidaan maksaa vain vapaasta pääomasta mikä syntyy tuloksesta mitä tietysti verotetaan yritysveron kautta. Tässäkin on vielä rajoitus 9% nettovarallisuudesta ja kattona on 90 000 euroa. Eli jos pääomatuloa kertyy 300 000 euroa, niin verotettavaa tuloa jää vähintään 210 000 euroa. Kysymys on vain siitä missä vaiheessa rahaa otetaan.

* Tekstissä esitetään ihan hyviä perusteluita verovapaudesta käyttäen esimerkkinä maailman rahavaroja käytännössä pyörittäviä eläkevakuutusyhtiöitä. Verosuunnittelu pohjautuen tähän olisi kuitenkin mielestäni paha virhe, koska nykyinen systeemi jossa yhtiöt huolehtivat työntekijöiden eläkkeistä tulee varmasti tiensä päähän kohtuu nopeasti. Systeemi, jossa vahingoitetaan yhtiön kilpailukykyä, työntekijöiden työnsaantimahdollisuuksia ja kruunataan homma sijoittamalla rahat ulkomaille parhaan tuoton toivossa, jolloin myös työt siirtyy sinne minne pääoma menee on ehkä huonoin idea ikinä. Oma ehdotukseni on, että olisi pakollinen osuus ja vapaa osuus, joka vähennetään bruttopalkasta.

* Vellulle: Yhtiö ei voi käytännössä ottaa lainaa ilman turvaavaa vakuusmassaa, mitä ei aloittavilla yrittäjillä ole. Ainoa keino saada rahaa pankista on omavelkainen takaus/yrityskiinnitys/henkilökohtaisen omaisuuden kiinnitys. Eli joka sentistä vastataan kyllä itse ja yleensä vielä omalla kodilla.

* Jos omaa mielipiteen verotuksesta, on mielestäni pakollista ilmaista myös mitä haluaa verotuksella tehtävän. Oma mielipiteeni on, että veroja tulee kerätä ja varat tulee käyttää ensisijaisesti ihmisten fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin, koulutukseen sekä näiden infrastruktuuriin. Kulutusveroilla on puolestaan järkevää ohjata ihmistä terveelliseen elämään eli mielestäni terveellisestä safkasta on idioottimaista kerätä arvonlisäveroa. Kukaan ei varmasti häviä jos ihmiset syövät terveellistä ruokaa. Koen itse yrittäjänä, että voitan siinä jos on tervettä ja koulutettua työvoimaa tarjolla ja maksan mielelläni tienaamistani euroista veroa näihin kohteisiin.

-Olli

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ei ollut kyse erikseen aloittelevasta yrityksestä vaan yrityksistä ylipäätänsä.

Toki tuo pitää paikkansa aloittelevan yrityksen osalta,vaikkakin todella häilyvästi. Pankkisetä kyllä mielellään lainaa yli henkilötakauksien ylärajan,jos vaan yritys on kyseessä ja silloin tietty voi pohtia mihin se on sidottuna paitsi yritykseen itseensä.

Pointtini kuitenkin pysyy..yritys on taloudellinen tekijä markkinoilla,jos se voi ottaa lainaa. Sillä ei ole merkitystä onko siinä pelissä omistaja mukana..se ei muuta asiaa,vaikka Aki sitä asiaa tykkääkin vääntää.

Lauri Niemi

Kun nyt pikkufirmoja tupataan ihannoimaan, niin eikö olisi ihan asiallista huomioida myös että isoille puljuille ei ole temppu eikä mikään suunnitella kaikki näiden valtion luomien oikeushenkilöiden omistussuhteet niin että veroja ei korkean asteen maihin kuten Suomeen makseta juuri mitään, ja pikkufirmat joilla ei verosuunnittelijoita välttämättä ole samalla tapaa palkkalistoilla kärsivät suhteessa, etenkin kun täällä viedään tuhkatkin pesästä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset