Kirjaudu ja osallistu keskusteluun!
Helsingin kaupunginvaltuutetun, Dan Koivulaakson eilen julkaisema puheenvuoro herätti mielenkiintoni, koska vasemmistolaisille epätyypilliseen tapaan, Dan perusteli kantojaan pelkän retoriikan ja ideologian sijaan myös tilastotiedoilla. Mutta kestävätkö Danin tilastot lähempää tarkastelua? Jos puramme Dan Koivulaakson eilen julkaiseman Leikattavaa löytyy turhakkeista -puheenvuoron kaikesta...
Vuodenvaihde oli kiireistä aikaa maailmanlopun ennustajille. Sitä ei vielä tullut mutta vaara ei ole ohi - luonnonvarat nimittäin ovat loppumassa! Olemme pian käyttäneet kaikki maapallon resurssit! Vai onkohan näin? Minä väitän, että luonnonvarat eivät ole loppumassa ja voin perustella miksi. Luonnonvarojen loppumista on ennustettu jo vuosikymmenten ajan. Vanhojen ennusteiden mukaan...
Ei, arvon massit massoille -vasemmistolaiset ja arvon menkää hipit töihin -oikeistolaiset, ei, perustulon idea ei ole, että valtio maksaa jokaiselle niin paljon rahaa, että sillä voisi elää. Tämä ei ole perustulon idea, koska tämä olisi täysin utopistinen ja puhtaasti mahdoton ajatus. Yhtä järkevää olisi vaatia, että valtion on maksettava ihmisten verot. Palkansaajien tutkimuslaitoksen...
Uutisia Talvivaarasta on seurannut joukko tyypillisiä kommentteja: hallintoa pitää uudistaa, sääntelyä pitää lisätä, tarvitsemme uuden valvontaviraston ja niin edelleen. Miksi aina kun valtiovalta epäonnistuu, ainoana ratkaisuna nähdään tarve lisätä valtiovaltaa? Minulla on esittää käytännössä toimivaksi osoitettu vaihtoehto. Kaivostoiminta on Suomessa täysin julkisen vallan sääntelemää...
Liberaalipuolueeksi itseään kutsuvan RKP:n ministeri on sitä mieltä, että aikuiset, suostuvaiset ihmiset eivät saa edes määrätä millä ehdoin haluavat harrastaa keskenään seksiä. Perusteluksi tälle oikeusministeri antaa perinteisen "mutta kun tästä vapaudesta voi seurata jotain pahaa" -argumentin.[1] Tämä perustelu on täysin järjetön, koska se pätee aivan mihin tahansa asiaan. Tottakai...
Kutsun valtiouskoksi sellaista ajatusmaailmaa, jonka mukaan valtio pystyisi ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia. Yksi tämän uskomusjärjestelmän peruspilari on se, että valtion tulisi luoda työpaikkoja. Minusta valtion ei pidä luoda työpaikkoja ja voin perustella miksi. Iron Sky -elokuvan puuhamiehiin kuulunut Jarmo Puskala kirjoitti Facebookissa valtion roolista kulttuurin tukijana....
Jotkut vaativat yritysverojen nostamista, koska monet yrityksethän tekevät jättivoittoja. Toiset muistuttavat, että yritykset luovat työpaikkoja, joten yritysverojen lasku nostaisi työllisyyttä. Sen sijaan sitä, että yritykset eivät tosiasiassa edes maksa veroja, ei juuri kukaan tunnu ymmärtävän. Väitän siis todellakin niin, että yrityksiä ei voi verottaa. Perustelen väitteeni sillä,...
Sunnuntain Turun Sanomat kirjoitti Orwellin klassikkoteoksen 1984 hengessä turkulaisesta rakennusvalvonnasta. Lehdessä Turun kaupunkikuva-arkkitehti Juha Kylliö kertoo siitä, miten hän haluaa määrätä pienintä yksityiskohtaa myöten miten turkulaiset saavat asua. Ensinnäkin Kylliö on huolissaan siitä, että rakentaminen on liian monimuotoista: "Vanhoilla asuinalueilla, kuten Moisiossa ja...
Minusta on jokseenkin käsittämätöntä, että poliittista nuorisotoimintaa tuetaan veronmaksajien rahoilla. Tukien jakoperusteet ovat - yllätys yllätys - varsin poliittisia. Tällä kertaa arvonnassa toimi virallisena valvojana Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki. Tukiarpajaisissa voittivat mm. Piraattinuoret, jotka saivat tukea 7000 euroa. Kiva juttu sinäällään Piraattinuorille, ei siinä mitään,...
Hallitus ilmoitti tänään toteuttavansa niin sanotun solidaarisuusveron. Virallinen tarina - asian näkyvä puoli on se, että rikkaiden verotus kiristyy. Näkymättömäksi sen sijaan useimmilta jää, että todellisuudessa rikkaiden verojen kiristys on poissa kaikilta suomalaisilta, erityisesti töitä tekevältä keskiluokalta. Monet kommentoijat (esimerkiksi Paavo Niskanen Turun Sanomissa 28.2.2012...
Markkinatalouden sanotaan perustuvan oletukselle ikuisesta talouskasvusta. Käytössämme on kuitenkin vain rajallinen määrä luonnovaroja ja tämän vuoksi ikuinen talouskasvu ei ole mahdollista, eikä markkinatalous täten ole hyvä järjestelmä. Näin kuuluu eräs yleinen ja virheellinen perustelu markkinataloutta vastaan. Tämä yleinen perustelu rakentuu kahden väärinkäsityksen varaan: 1)...
Koron perimisen oikeutusta on etsitty aikojen alusta lähtien. Toiset uskovat yhä, että koron periminen on väärin ja koroilla elävät ovat mitään tuottamattomia, toisten työstä eläviä loisia. Joten mitä on korko, miksi sitä saisi periä ja ovatko korolla elävät todella loisia? Aristoteles kirjoitti vuonna 350 eaa, että vihatuin ihminen - ja syystä - on se, joka tekee rahaa rahalla. Raha,...
Kreikan kriisin aiheutti liian suuret valtion menot ja erityisesti liikaa kasvanut julkinen sektori. Näen kriisille vain yhden pitkällä aikavälillä kestävän ratkaisun ja myös suomalaisten olisi syytä syventyä asiaan, koska olemme matkalla Kreikan viitoittamalla tiellä. Tausta Kreikan talouskriisin siemenet kylvettiin vuonna 1993, jolloin Panhelleeninen sosialistiliike eli...
Aikaisemmin näytin, että rikkaat maat ovat kapitalistisempia kuin köyhät. Seuraava kysymys on: Onko tämä vain sattumaa, vai ovatko rikkaat maat rikkaita juuri kapitalismin vuoksi? Kyse ei ole mistään sattumasta vaan siitä, että kapitalismi johtaa vaurauteen - ja kyllä, voin todistaa sen! Tämä kirjoitukseni on jatkoa Kapitalismi luo hyvinvointia – ja voin todistaa sen! -kirjoitukselleni,...
Mitä kapitalistisempi maa on, sitä vauraampia sen kansalaiset ovat (kyllä, myös köyhät), he elävät pidempään ja ovat onnellisempia. Kapitalistisimmat valtiot ovat myös vähemmän korruptoituneita, vähemmän sotaisia ja myös poliittisesti vapaampia. Haluaisin aloittaa tunnustamalla, että olen ollut arvoliberaali vasemmistolainen. Kyllä, nuorempana kannatin rikkaiden verojen nostamista,...
Jouni Flemming
Turku
Sitoutumaton
http://www.jouniflemming.fi
Näytä koko profiili
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?